GLYPTOTEKET

IMG_0054222IMG_0065222IMG_0104222IMG_00562222IMG_0107222IMG_0117222

Kööpenhaminan Glyptoteket – kaunein näkemäni museo tähän mennessä.

(Tietenkin, sillä miten museo jonka keskellä on kasvihuone ei olisi mun suosikki?)

Mainokset

MYÖHÄSSÄ

IMG_42702222IMG_4266222

Ennen mun oli vaikea olla myöhässä mistään. Joskus teininä olin välillä koulussa 45 minuuttia etuajassa, ja se oli mun mielestä ihan normaalia. Pienikin kiirehtiminen ahdisti.

Jossain vaiheessa pomppasin täysin toiseen ääripäähän. Aloin olemaan oikea vitkastelija, esseen juuri ennen keskiyön lyöntiä palauttaja. Tämäkin vähän ahdisti. Ahdisti tähän kevääseen saakka, kun yritin kirjoittaa kandia sellaisen fiksun kirjoittamisaikataulun avulla. Joka päivä vähäsen, niin urakka hoituisi kivuitta. Sellainen mekaaninen rytmi pitäisi homman aikataulussa, ajattelin.

No, kävi ilmi että ei se tutkimuksen kirjoittaminen ihan mekaanista olekaan. Jäin jälkeen aikataulusta heti sen hetken jälkeen kun sen kalenteriini kirjoitin. Ahdisti. Olin jäljessä, suorastaan myöhässä. Tarvitsin inspiraatiota, mutta ajatukset junnasivat paikallaan.

Kandi ei vain valmistunut ja oli taas aika lähteä Kyprokselle kaivamaan. Sotkua sekoitti autokoulu, työt ja äkillinen kaverin sairastuminen. Kun lähdin kaivauksille, luulin että lähdin kaaoksesta, mutta huomasinkin vain siirtyneeni toiseen. Pitkien kaivauspäivien lopuksi kirjoitin ja tutkin yömyöhään. Sain ylennyksen ja sen myötä oman kuopan kaivettavaksi ja työntekijän ohjattavaksi. Ja tietty lisää töitä tehtäväksi.

Kaikesta huolimatta inspiraatio oli saapunut. Tuo siunattu, kaunis, ihana inspiraatio. Kandi edistyi ja kaivoin pitkiä päiviä muutaman tunnin yöunilla. Ahdistus oli jäänyt toiseksi sille innolle, jolla molempia töitä tein. Myöhästyminen ei haitannut, koska homma tuntui niin omalta.

Jälkeenpäin mietin kuinka kaikki parhaat tekstini olen kirjoittanut kiireessä viime hetkillä. Huomasin tulleeni Matti Myöhäseksi, mutta enää se ei haitannut. Se mitä ehkä menetän mielenrauhassa saan siinä voitontunteessa, kun voittaa kilpailun kelloa vastaan.

Kuvat otettu Katarinasta huhtikuussa. Muokkasin ne tänään, heinäkuussa. Myöhässä. Mut se on ihan okei.

KYPROKSEN KIERTELYÄ

Kaivausnostalgia iski kun suunnittelimme jo toista jälleennäkemistä Kyproksen kaivausporukalla, vaikka itse kaivausten päättymisestä on vasta kolme kuukautta. Niin hitsin superhyvä porukka sattui mun ensimmäisille kaivauksille.

Kuvia itse kaivauksilta en ikävä kyllä saa julkaista, mutta kuvat sunnuntaisten vapaapäivien seikkailuilta eivät tuohon kieltoon sisälly. Kiersimme saarta ristiin rastiin ja vierailtua tuli niin alueen muilla arkeologisilla kaivauksilla kuin kaupungeissakin. Kypros itsessään ei ehkä jäänyt mieleen ikimuistoisena matkakohteena, mutta arkeologisesta näkökulmasta nähtävää riittää muutamaksi roadtrip-päiväksi (ja hyvässä seurassa kaikki tuntuu erikoiselta ja jännittävältä).

Turkin miehittämällä alueella oli myös todella mielenkiintoista käydä ihan vain nähdäkseen kuinka suuri ero on. Rajan ylittäjälle nimittäin lätkäistään päin kasvoja aimo annos karmivaa nationalismia kirjaimellisesti satojen lippujen, neuvostoliittolaisilta näyttävien patsaitten ja vuoren rinteeseen jollakin ilveellä muodostettujen poliittisten iskulauseitten ja lippujen muodossa. Ero oli odottamattoman suuri, ja päivä Turkin Kyproksella oli ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia ja avasi keskustelun alueen hiukan modernimmasta historiasta.

img_90242222img_90072222img_934122222img_930322222img_934722222